Koneen ruhtinas ja prinssi

John Simon on kirjoittanut hienon henkilökuvan Pekka Herlinistä (2009) ja myös Heikki Herlin on onnistunut hienosti henkilökuvassaan isästään Niklas Herlinistä (2020). Molemmat kirjat kuvaavat hyvin erikoisia ja ristiriitaisia persoonallisuuksia harvinaisen avoimesti. Pekka oli ruhtinas ja Niklas prinssi, joka ei suostunut ruhtinaaksi. Kirjat ja varsinkin John Simonin teos kuvaavat laajasti myös Koneen historiaa, johon itsekin pääsin tutustumaan sisältä päin työskenneltyäni siellä 1990 -luvulla jonkin aikaa.

Kun KONE Oy:n hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja teollisuuselämän suuri vaikuttaja Pekka Herlin kuoli huhtikuussa 2003, Niklas Herlin julkaisi muistokirjoituksen, joka hakee vertaistaan tylsyydessä: Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään. Kuoltuaankin isä oli pojalle pelkkä pystyyn nostettu paska.

Kun Niklas Herlin eli Niko itse kuoli vain 53-vuotiaana lokakuussa 2017, hänen poikansa Heikki Herlin kirjoitti heti Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa ihan toisin: Minun ja isäni välillä vallitsi syvä yhteisymmärrys. Jaoin hänen kanssaan asioita, joita en jakanut kenellekään muulle ja toisinpäin. Nauroimme yhdessä ja itkimme yhdessä. Olimme toistemme tukena aikoina, jolloin emme ymmärtäneet ympäröivää maailmaa. Aivan ääripään reaktiot näistä kummastakin ristiriitaisesta persoonasta. Voisiko kuvitella, että suvussa kulkenut kirous pysähtyi.

PEKKA HERLIN (1932-2003) nousi isänsä hallitseman Koneen toimitusjohtajaksi 32-vuotiaana. Hänen aikanaan (1964-2003) Kone kasvoi vaikeuksissa olleesta keskisuuresta yrityksestä 50 maassa toimivaksi 33000 työntekijän hissijättiläiseksi. Pekka Herlin esikuntineen rakensi Koneesta Suomen ensimmäisen aidon kansainvälisen yhtiön.

Simon piirtää tästä äärimmäisen vaikeasta persoonasta moniulotteisen ja uskottavan kuvan. Hän on valovoimainen yritysjohtaja, älykäs riskinottaja, jolle päätöksien teko on vaikeaa, mutta joka tekee lukemattomia yrityskauppoja. Hän oli myös monipuolisesti sivistynyt keskustelija, ja Suomen menestyneimpiä avomeripurjehtijoita sekä suuren maatilan isäntä. Hän oli herkkä, charmikas, arka ja tunteellinen, mutta myös itsepäinen, julma ja jätkämäinen.

Hän oli myös ahdistunut mies, joka viimeistään 1960-luvun loppupuolelta lähtien oli alkoholisti. Kerrotaan, että neljä gin tonicia tunnissa oli hänelle normaali vauhti vielä vanhempanakin. Pekka Herlin oli kaksi röökiaskia päivässä polttava monipuolisilla persoonallisuushäiriöillä varustettu persoonallisuus, joka ei ollut helppo isä ja puoliso. Koneen nykyisen ruhtinaan Antti Herlinin mukaan hänen isässään oli ”aika voimakkaana läsnä skitsofreniaa, paranoiaa ja maanis-depressiivisyyttä”. Muut lapset lisäävät isänsä piirteisiin vielä narsistisen persoonallisuushäiriön ja täydellisen kyvyttömyyden empatiaan.

Miten hän pystyi kuitenkin rakentamaan Koneesta menestyvän kansainvälisen yrityksen? Yksi selitys voi olla, että hän osasi valita hyvät alaiset ja antoi heidän hoitaa operatiivisen johtamisen. Työskennellessäni Koneella Pekka Herliniä ei ikinä nähty pääkonttorissa vaan hän tapasi omaa staabiaan Munkkiniemen kartanossa sohvallaan ja huhun mukaan monesti gin tonic lasi kädessä. Lounaat olivat aina kosteat ja pitkät, ja niihin työpäivä yleensä päättyi. Yritysjohtaja ja varsinkin omistaja on voinut hoitaa busineksiaan monella tavalla.

NIKLAS HERLIN (1963 – 2017) oli toimittaja, tietokirjailija ja kirjankustantaja. Hän toimi Kauppalehden taloustoimittajana ja uutispäällikkönä. Hän toimi myös Koneen hallituksessa jonkin aikaa. Hän oli myös toimittajana Suomen Kuvalehdessä ja Ilta-Sanomissa kunnes alkoi vapaaksi toimittajaksi. Herlinillä oli oma kustannusyhtiö Nikotiimi, ja hän toimi perustamansa kirjankustantamon Teoksen hallituksen puheenjohtajana.

Heikki Herlin on kirjoittanut hienon henkilökuvan isästään Niklas Herlinistä. Heikin mukaan hänen isänsä oli yhtä aikaa pelokas ja päättäväinen ihminen, joka toteutti tinkimätöntä oikeudentajuaan loppuun saakka. Hänen lempinimensä oli Aito, koska hän oli aina oma itsensä niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei paljoakaan välittänyt muiden mielipiteistä.

Kuten oma isänsä Niklas oli monimutkainen persoona ja vaikeaselkoinen alkoholisti, koska pystyi tekemään töitä kännissä.  Hän ei pitänyt ollenkaan huolta omasta terveydestään. Kenties jatkuva tupakointi, rankka juominen ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista vähät välittäminen olivat haurastuttaneet luut, joten kaatumisia, kipuja ja operaatioita riittää hänen arjessaan loppuun saakka.

Niklas Herlinin elämä oli monella tavalla traagista ja hänellä oli vaikeuksia oman elämänhallintansa kanssa. Mutta vastoinkäymisistä huolimatta hän onnistui monessa asiassa ja Heikki antaa isästään hienon kuvan nimenomaan isänä. Muistokirjoituksessaan hän kirjoittaa: Minulla on koko kehoani ja sieluani raastava ikävä isää. Hän antoi minulle niin paljon, etten tiedä miten olisin voinut saada häneltä enemmän.

Sekä Pekka että Niklas olivat vaikeita ja ristiriitaisia persoonia, mutta onnistuivat tekemään elämässään monia merkittäviä asioita. Peritty omaisuus on varmaankin tasoittanut heille tietä, mutta mitään helppoa elämää he eivät ole eläneet. Molemmat teokset hämmästyttivät avoimuudellaan, saivat pohtimaan monia asioita johtamisesta ja niitä voi lämpimästi suositella.
 

John Simon: Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä. Otava. 2009.
Heikki Herlin: Tuolla päin on highway. Teos. 2020.
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: